Pelillistäminen 💪🎮🕹️Uhka 😱 vai Mahdollisuus 😁❓

14.09.2025

UUSI tapahtuma Kuopiossa, kirjoittaja ja uusi yhteistyökumppani.

Tässä artikkelissa voisi sanoa yhdistyvän työ ja huvi, ainakin kirjoittajan kohdalla. Niin kauan kun muistan, olen tykännyt pelata. Muistan perinteiset päiväkotiin ja peruskouluun kuuluvat pihaleikit sekä pallopelit. Koen kuitenkin, että itselleni innostavampia pelejä ovat olleet videopelit. Olen 90-luvun lapsi ja teinivuodet sijoittuvat 2000-luvun alkuun, joten paljon aikaa on tullut vietettyä mm. Nintendon konsoleiden, tietokoneen ja Playstationeiden (erityisesti PS2:n) parissa. Videopelit ovat olleet omalla kohdallani loistava tapa irtautua ”harmaasta arjesta”. Pääset kokemaan sellaisia asioita, joita et yleensä pääse ”oikeassa elämässä” kokemaan ja kun läpäiset vaikean tason tai koko pelin, saavutuksen tunne on palkitseva.

Totta kai ymmärrän, että useimmiten kun mediassa puhutaan videopelaamisesta, korostetaan negatiivisia puolia, mm. liiallinen eristäytyminen, riippuvuus, liikunnan vähentyminen sekä näistä juontuvat kehon ja mielen vaivat. Enkä kiellä, että nämä seikat eivät olisi monille ongelma, mutta kuten monessa muussakin asiassa: ” kolikolla on kaksi puolta ”, eli sopivalla annostuksella voidaan nauttia asian positiivisista puolista ja välttää negatiivisia puolia. Liikuntakin on sopivissa määrin terveyttä edistävää, mutta kun sitäkin aletaan harrastamaan liikaa ja liian kovilla tehoilla terveyshaittojen määrä kasvaa merkittävästi.

Haluankin tässä artikkelissa korostaa pelaamisen positiivisia puolia ja miten ne voitaisiin valjastaa hyvinvointiin. Tuki- ja liikuntaelinvaivojen ammattilaisena, keskityn tässä fyysisen hyvinvoinnin kehittämiseen ja ylläpitoon. Kuten aiemmin mainitsemani piha- ja pallopelit innostavat monia liikkumaan, koska niihin sisältyy selvä tavoite, tervehenkistä kilpailua ja liikunta tapahtuu ns. ”leikin varjolla”. Harvoin lapsia tarvitsee pakottaa leikkimään / pelaamaan. Vaikuttaa siltä, kun aikuistutaan ja leikki-ikä on takana, liikunnan harrastamisesta tulee ns. yksitoikkoista ja tasapaksua. Mielestäni taustalla on se, että usein aikuisuuteen kuuluu ns. vakavoituminen ja se, että työtehtävät / viralliset toimet opetetaan hoitamaan asiallisesti tiettyjen kaavojen sekä normien mukaan. Tämä näyttää ”vuotaneen” elämän muihinkin osa-alueisiin, mm. liikuntaan ja fysioterapiaan. Fysioterapiassa on vuosikymmeniä ollut teemana se, että miten saisimme asiakkaamme motivoitumaan ja sitoutumaan terapeuttiseen harjoitteluun. Totta kai, koitamme ruokkia asiakkaan sisäistä motivaatiota harjoitteluun ja arkiaktiivisuuden lisäämiseen, mutta jos asiakkaalle ei onnistuta tarjoamaan jollain tasolla mielekkäitä vaihtoehtoja, jää liike yleensä vähäiseksi.

Muistan viimeiset 10 vuotta kuulleeni useampaan otteeseen, että kuntoutusala pitäisi ”pelillistää”. Ensimmäinen kosketus kuntoutuksen pelillistämiseen tuli, kun olin opiskeluaikoina mukana Savonian Games for Health-hankkeessa. Itse olin mukana suunnitelemassa terveellisempään ravitsemukseen kannustavaa tasohyppelypeliä. Sen oli tarkoitus hyödyntää pelaajan ruokavaliosta saatua tietoa, mikä olisi vaikuttanut mm. pelihahmon nopeuteen ja kestävyyteen. Käsittääkseni kyseinen peli jäi suunnitteluasteelle, kun opintoni Savoniassa päättyivät valmistumiseen 2015. Tästä jäi minulle ajatus, että kun törmään liikuntaan tai terveyteen kannustaviin peleihin, olen niitä asiakkailleni suositellut. HUOM! Lisää infoa mainitsemistani pelillistämisen todistetuista hyödyistä löytyy artikkelin lopussa.

Tässä pari esimerkkiä maailmanlaajuisesti menestyneistä liikuntavideopeleistä, joista itselläni on kokemusta:

– Nintendon Wii ja Switch Sports ja Fitness -pelit:

Wiin Sports- ja Fitness-pelit, kuten Wii Sports ja Wii Fit, hyödyntävät liiketunnistusta Wiimote-ohjaimen ja lisälaitteiden (esim. Wii Balance Board) avulla. Pelaaja suorittaa fyysisiä liikkeitä, kuten lyö tennislyönnin, heilauttaa golfmailaa tai tasapainoilee jooga-asennossa, ja konsoli tunnistaa liikkeet ja toistaa ne pelissä. Päätavoitteena on hauskanpito ja kevyen liikunnan yhdistäminen pelaamiseen. Pelit rohkaisevat aktiiviseen liikkumiseen, kehittävät motoriikkaa ja tarjoavat liikunnallista viihdettä koko perheelle. Wii-konsoleita myytiin aikoinaan yli 100 miljoona kappaletta ja se oli vuosia kaikkien aikojen myydyin konsoli. Konsoleita sekä em. lisävarusteita löytyy nykyään paljon käytettynä myynnistä, joten ei ole vaikea saada halutessaan käsiinsä kohtuu hintaan.

Nintendo Switchin – Sports ja Fitness -peleissä, kuten Nintendo Switch Sports ja Ring Fit Adventure, hyödynnetään Joy-Con-ohjainten liiketunnistusta ja lisävarusteita kuten Ring-Con-rengasta ja jalkahihnaa. Pelaajan liikkeet, kuten juoksu, lyönti tai venytys, siirtyvät peliin tarkasti Joy-Conien avulla. Tavoitteena on yhdistää pelaaminen ja liikunta motivoivalla tavalla. Esimerkiksi Switch Sports keskittyy moninpelattaviin urheilupeleihin (esim. lentopallo, jalkapallo), kun taas Ring Fit Adventure tarjoaa tarinavetoista seikkailua, jossa eteneminen vaatii oikeita fyysisiä suorituksia. Pelit kehittävät kuntoa, koordinaatiota ja tekevät liikkumisesta viihdyttävää. Switch on yksi kaikkien aikojen myydyimpiä konsoleita ja niitä edelleen valmistetaan. Eli jos haluat pelata modernimmalla teknologialla liikuntapelejä, näitä voin suositella.

– Nianticin Pokemon Go -mobiilipeli.

Ennen Pokemon Gota Niantic julkaisi Ingressin 2012. Pelissä pelaajat liikkuvat oikeassa maailmassa käyttäen älypuhelimen GPS:ää ja valloittavat paikkoja nimeltä ”portaalit”, jotka sijaitsevat oikeiden maamerkkien, kuten patsaitten, muistomerkkien ja taideteosten luona. Sen kehittämisessä oli mukana Google ja sitä ladattu yli 20 miljoonaa kertaa. Pokemon Go julkaistiin 2016 ja sitä on melkein 10 vuoden aikana ladattu yli miljardi kertaa. Voi siis heittää väitteen, että Pokemon Go on tähän päivään mennessä menestynein liikuntavideopeli. Pokemonhan on sopivasti myös maailman menestynein viihdebrändi, koska se on tuottanut arvioiden mukaan yli $150 miljardia USD maailmanlaajuisesti. Kuten Ingressikin, Pokemon Go:n oleellinen osa on kävely, jotta saat mm. pyydystettyä Pokemoneja, Pokemonien munia kuoriutumaan, kerättyä omalla Kaveri Pokemonille ”karkkeja” ja pääset valloittamaan Gymejä (saleja). Peli palkitsee sinua erilaisilla virtuaalisilla tavaroilla, mitä enemmän kävelet viikon aikana. Eli sinä siellä, joka et ole vielä testannut Pokemon Go:ta, mutta mielenkiintosi heräsi, pelaaminen on helppoa ja ilmaista. Tarvitset vain älypuhelimen. Vahva suositus erityisesti niille, jotka tykkäävät muutenkin Pokemonista tai haluavat siihen uppoutua. HUOM! Kävelyn ja Pokemon Go:n terveyshyödyistä lisätietoa artikkelin lopussa!

Mitä muita hyviä liikuntavideopelejä tiedät? Käy kommentoimassa someihini:

Instagram: @ftvernerihast

Facebook: Verneri Hast, Fysioterapia & Hieronta

Vernerin Vinkki: Näin lisäät liikettä vanhan liiton peleihin:

Itse nostalgian nälkäisenä ihmisenä, tykkään palata lapsuuteni konsolipeleihin. Välillä työt ja lapsiperhe-arki jättää vähän omaa-aikaa, joten välillä joutuu valitsemaan videopelailun ja liikunnan väliltä. Yksi hybridiratkaisu, mitä itse ajoittain hyödynnän on hankkia kotiin kuntopyörä tai kävelymatto ja asentaa se ruudun eteen. (Kuntopyörä on turvallisuuden kannalta parempi vaihtoehto, mutta matolla tulee tasapainolle haastetta). Vanhojen TV-Shop sloganien tapaan (”Treenaa televisiota katsellessa!”) nyt voit ”Kuntoilla ja pelata samaan aikaan!”. Tähän tarkoitukseen toimii myös vanhat esim. Nintendon ja Sonyn käsikonsolit sekä nykyajan uudet käteensopivat tietokoneet (mm. Steamdeck ja Asus Rog Ally). Valtaosa moderneista puhelimista pyörittää myös viihdyttäviä pelejä. Kädessä pidettävät pelilaitteet ovat siinä mielessä myös käteviä, että jos ei ole mahdollista hankkia kuntopyörää kotiin, voit polkea kuntopyörää kuntosalilla ja pelata samalla. Mielikuvitus on siis vaan rajana. Monipuolisuuden nimissä, em. järjestelyjä ei voi suositella ainoiksi liikuntamuodoiksi, mutta asiantuntijan mielestä voi toimia yhtenä palana arjen liikunnallista kokonaisuutta.

Kuva tehty https://perchance.org -verkkosivulla tekoälyä hyödyntäen.

Oletko kuopiolainen ja haluat pelillistää omaan elämääsi? Vastaus on GAME OVER!

Jos haluat nauttia videopelailusta kodin ulkopuolella, Kuopiosta Keskustasta löytyy Game Over -pelihalli.

Perinteisten retropelikonsolien, flipperien ja pelihallikoneiden lisäksi, valikoimasta löytyy:

– Suuri tanssipelikone. Pump 2011 Fiesta EX:n pelaaminen vaati jalkojen (ja sitä myötä koko vartalon) liikuttelua pelin ohjeiden mukaan. Hauska pidon kylkiäisenä syke nousee ja hiki virtaa.

Game Overista löytyvä Pump 2011 Fiesta EX -tanssipelikone

– VR-pelilasit ja -ohjaimet. Pelien tarkoitus on viedä pelaaja ns. virtuaalimaailmaan, jossa pelaamiseen käytetään koko vartaloa, ei pelkästään sormia. Erittäin viihdyttävä tapa liikuttaa vartaloa siis. Valikoimasta löytyy mm. Beat Saber, jossa käytetään VR-ohjaimia “valomiekkoina” lyödäkseen ilmassa näkyviä nuolia oikeaan rytmiin. Nuolten suunta ja väri ohjaavat, kummalla kädellä ja mihin suuntaan ne pitää leikata. Pelin tavoitteena on saada korkeat pisteet tarkalla ajoituksella ja liikkeellä. Beat Saber yhdistää musiikin, nopean toimintapelaamisen ja liikunnan virtuaalitodellisuudessa. Vaikka virtuaalimaailman pelit ovat olleet kuluttajille saatavilla vasta muutaman vuoden, VR-pelaamiseen tarvittavaa kalustoa on arvioiden mukaan myyty maailmalla yli 50 miljoonaa kappaletta tähän mennessä ja suosio vaikuttaa kasvavan.

Game Overin kalustoa

– Rumpupelit. Mm. Guitar Hero ja Rock Band pelien lanseeraamat rumpusettit ja rummutuksen pohjautuva japanilainen Pelikone (Taiko no Tatsujin) harjoittavat mm. silmäkäsikoordinaatiota ja tuovat ylävartaloon dymaanista liikettä, perinteisiin videopeleihin verrattuna.

Game Overista löytyvä: Taiko no Tatsujin -rumpupelikone

Game Over on kokoperheen pelihalli, joten eikun vain kaikki seuraamaan ja pelaamaan!

Kuopiolaisille pelien ystäville on myös tiedossa ensimmäistä kertaa koskaan:

Kuopio Pelaa -Tapahtuma:

Savolaiset ja pelit – voiko tästä seurata kuin huippuviikonloppu?

Historian ensimmäinen Kuopio Pelaa järjestetään Kuopion Taidelukio Lumitilla 18.–19.10.2025! Jos rakastat pelejä tai haluat vain nähdä, mitä kaikkea pelimaailmassa tapahtuu, tämä tapahtuma on sinua varten. Vieraana Paulin Pelivideot! Lisäksi luvassa on mm. kaikille avoimet Tetriksen SM-kilpailut, pelikilpailuja, työpajoja, pelihuoneita, pelifirmojen esittelyjä, myyntipöytiä sekä paljon mielenkiintoista puheohjelmaa! Lauantai-ilta huipentuu ikärajattomiin iltabileisiin, joissa DJ-Pauli / Paulin Pelivideot viihdyttää yleisöä hittikappaleilla ja remixeillä eri aikakausien peleistä. Kuopio pelaa on perheystävällinen tapahtuma. Täällä viihtyvät niin pikkupelaajat kuin varttuneemmat konkarit. Tapahtuma tehdään harrastajilta harrastajille, täysin vapaaehtoisvoimin. Savon Pelikilta ry toimii taustajärjestäjänä.

Minulta löytyy jo lippu takataskusta, joten hommaa sinäkin omasi ja ole osa toivoittavasti vuosittain järjestettävää tapahtumaa! Voi tulevaisuudessa mainita olleensa ensimmäisten joukossa!

Nyt kun artikkelin loppu lähenee, tässä vaiheessa voi joillekin herätä kysymys, että: ”Onko kuntoutuksen ja liikunnan videopelillistäminen oikeasti hyödyllistä vai onko se vain tekosyy pitää hauskaa?” Eli lyhyesti sanottuna: ”Missä on todisteet ja näyttö?”

Koska pyrin valtaosan toiminnastani rakentamaan tieteellisen näytön pohjalle, alempaa löytyy laadukkaisiin tutkimuksiin pohjautuvaa asiaa:

Itse tykkään käyttää Theseusta tiedon lähteenä, koska sieltä löytyy paljon laadukasta tietoa Kotimaan kielellä. https://www.theseus.fi/

Theseuksesta löysin kaksi pelillistämistä käsittelevää opinnäytetyötä:

1. Pelillistäminen autisminkirjon nuorten kuntoutuksessa: Oma elämä, omat päätökset – pelillistetyn valmennuksen vertaileva määrällinen tutkimus

Tekijä: Laura Hakala (2023)
Ydin: Tutkii pelillistetyn valmennuksen vaikutusta autisminkirjon nuorten mielen hyvinvointiin ja kognitiivisiin taitoihin. Osallistujien mielestä valmennus paransi kumpaakin osa‑aluetta – vaikka otanta oli pieni (n=7), tulokset olivat suuntaa antavia ja lupaavia. (Theseus)


2. Pelillistäminen, puettava teknologia ja etäkuntoutus lasten ja nuorten fysioterapiassa – integroiva kirjallisuuskatsaus

Tekijä: Noora Rauvanto‑Lämsä (2024)
Ydin: Kirjallisuuskatsaus, joka tarkastelee pelillistämisen sekä puettavan teknologian ja etäkuntoutuksen yhdistämistä lasten ja nuorten fysioterapiassa. Vaikka validiteetti on vielä keskeneräistä, työ antaa kehittämisehdotuksia ja kuvaa potentiaalia ja nykytilaa. (Theseus)

Monien tuntema PubMed tarjoaa paljon ympäri maailmaa kerättyä laadukasta tutkittua tietoa. Sama pätee pelillistämiseen:

Tässä osiossa päätin selvittää myös, että onko todisteita pelillistämisen negatiivisesta vaikutuksesta kuntoutuksessa. Nämä tiedot sain selville: HUOM! keskityin vain korkealaatuisiin tutkimuksiin (meta-analyysit, satunnaistetut kontrolloidut kokeet (RCT) ja laajat tutkimukset, joissa on satoja osallistujia):

Positiivisia tuloksia osoittaneet tutkimukset / koosteet

  1. Scoping review (2025):
    • Sisällytti 24 artikkelia, jotka käsittelivät pelillistämistä kroonisten sairauksien kuntoutuksessa.
    • Löysi positiivisia tuloksia kuten parantunut kuntoutustieto, asenteet, fyysinen toiminta ja itsehoitokyky. Myös sitoutuminen ja käytettävyys saivat kehuja (PubMed).
  2. Sys. review – musculoskeletal rehabilitation (2022):
    • Mukana 17 artikkelia.
    • Tulokset olivat vastaavia tai parempia kuin perinteinen fysioterapia, ja motivaatio sekä elämänlaatu paranivat (PubMed).
  3. Stroke-gamified-laitteet (2019–2023):
    • 169 tutkimusta, yhteensä 6 404 potilasta.
    • Arvioitiin käytettävyyttä, motivaatiota ja sitoutumista – pääosin positiivisia vaikutuksia (PubMed).
  4. VR vs tavanomainen kuntoutus – systematic review ja meta-analyysi (2024):
    • 22 RCT:tä.
    • 18 tutkimusta (ei-immersive VR) osoitti vastaavia hyötyjä kuntoutuksessa kuin tavanomainen kuntoutus.
    • 3 immersiivistä VR-tutkimusta osoitti parempia tuloksia yläraajan toimintakyvyssä ja päivittäisissä toiminnoissa (arXiv).
  5. Pilot-RCT tutkimus vanhuksille:
    • Randomisoitu koe (n = n. 57), jossa pelillistetty kuntoutus oli ei-inferior (vähintään yhtä tehokas) kuin perinteinen kuntoutus (rehab.jmir.org).
  6. Meta-analyysi – ikääntyneiden aktiviteetti ja tyytyväisyys (2025):
    • Sisälsi pelillistettyjä aktiviteetteja (active video games).
    • Vaikutus nousevaan mielihyvään ja tyytyväisyyteen, joskin joissain casoissa kontrolliryhmä suoriutui paremmin (aging.jmir.org).
  7. Wikipedia‑yhteenveto:
    • Useat systemaattiset katsaukset (esim. 2019) osoittavat, että exergames voivat parantaa lihasvoimaa, tasapainoa, arjen aktiviteetteja ja kognition eri populaatioissa (Wikipedia).

Yhteenveto positiivisista:

  • Scoping review: 24 tutkimusta
  • Musculoskeletal review: 17 artikelia
  • Stroke-gamified devices: 169 tutkimusta
  • VR meta-analyysi: 22 RCT:tä (18 neutraalia/vastaavaa, 3 parempaa)
  • Pilot-RCT: 1
  • Meta-analyysi ikääntyneistä: useita (täsmällinen luku ei)
  • Lisäksi useita systemaattisia katsauksia: useita RCT-tutkimuksia mainittuna

Negatiivisia tai ei-merkittäviä tuloksia (neutraali / ei hyötyjä)

  1. Meta-analyysi ikääntyneistä (2025):
    • Joissain vertailuissa kontrolliryhmä sai parempaa sitoutumista, ja aktiivinen pelikuntoutusryhmä koki korkeamman keskeytysvaiheen (aging.jmir.org).
  2. Tutkimuksissa, joissa monille interventioille ei löydetty eroa:
    • VR vs tavanomainen – 18 tutkimusta ilman merkittävää eroa (toisin sanoen neutraali vaikutus) (arXiv).
  3. Wikipedia maininta haittavaikutuksista:
    • Joissain tapauksissa ilmoitettuja haittoja, kuten tenniskyynärpää, polven luiskahtaminen tai haavat, liittyen pelikäyttöön – harvinaisia, mutta mainittuja (Wikipedia).

Kokonaiskuva (lukumäärinä)

TulostyyppiTutkimuksia / artikkeleita
Positiiviset tulokset169 + 24 + 17 + 3 + 1 + monet
Neutraali / ei merkittäviä18 + joissain adherence-esimerkeissä
Negatiiviset / haitatHarvinaisia yksittäisiä kuvauksia

– Tämä tarkoittaa, että kymmeniä (ja joissain tapauksissa satoja) tutkimuksia ovat raportoineet positiivisia tuloksia kuntoutuksen pelillistämisestä.

– Neutraaleja tai ei merkittäviä tuloksia on raportoitu useissa tutkimuksissa (18 VR-tutkimusta + joissakin erityistapauksissa adhesion osalta).

– Todellisia negativeja tuloksia tai haittoja on harvakseltaan raportoitu.


Yhteenveto vastauksena

  • Positiivisia tuloksia: kymmeniä – useita satoja tutkimuksia (esim. 169 stroke-laitteiden review yhdessä, 24 ja 17 artikelia laajoissa katsauksissa, VR‑meta‑analyysissä 3 tutkimusta osoitti parempia tuloksia, pilot-RCT 1, sekä useita muita systemaattisia katsauksia).
  • Neutraaleja / ei-merkittäviä tuloksia: vähintään 18 RCT-tutkimusta VR-meta-analyysissä (+ joitakin raportoituja tapauksia sitoutumisessa).
  • Negatiivisia tuloksia: harvinaisia ja yksittäisiä, kuten muutama haittavaikutus tai heikompi sitoutuminen tietyissä tapauksissa.

Tässä muutama laadukastutkimus missä on nimenomaan hyödynnetty Nintendo Wiitä:

Tutkimukset ja meta-analyysit:

Metaanalyysi: aivoverenkiertohäiriö-potilaat + Wii

  • Selvästi paransi suoritusta Timed Up and Go (TUG) -testissä verrattuna pelkkään kuntoutukseen, mutta vaikutukset muihin mittareihin (tasapaino, FIM, Berg Balance) olivat ei-merkittäviä. Wii-ryhmässä oli myös vähemmän keskeytyksiä ([PubMed][1]).

Wii Fit -pohjainen biofeedback kuntoutuksessa

  • 22 RCT-tutkimuksen meta-analyysi: merkittävää parannusta tasapainossa (Berg Balance Scale), funktionaalisessa ulottuvuudessa (Functional Reach) ja TUG\:ssä – mutta ei vaikutusta kävelynopeuteen. Parhaat tulokset saavutettiin, kun käytössä oli sekä visuaalista että auditiivista palautetta ([PubMed][2]).

Vertailevat RCT‑tutkimukset:

Yläraajan liikeharjoittelua aivoverenkiertohäiriön kuntoutuksessa

  • 14 päivän ohjelmassa Wii-liikeharjoittelu oli yhtä tehokasta kuin modified constraint-induced movement therapy (mCIMT). Molemmissa ryhmissä motorinen toiminta parani, mutta Wii‑ryhmässä suostuvuus ja sitoutuminen olivat parempia ([PubMed][3]).

Tasapainotutkimus

  • RCT, jossa käytettiin Wii Fit®-pohjaisia VR-harjoituksia tasapainon parantamiseen: Wii-ryhmä teki selviä parempia edistysaskelia suhteessa kontrolliin useissa balanssimittareissa ([PubMed][4]).

Hermojännitystä ja kardiovaskulaarisia vaikutuksia:

  • 3 viikon balanssiharjoittelu Wii Fitillä – 60 min/pv, 3 krt/vko – nosti ala­raajan cortico­motorista erisymmetriaa ja paransi reaktiokykyä, TUG\:ia sekä tasapainon itsevarmuutta ([PubMed][5]).

Sydän- ja kestävyysvaikutukset

  • RCT\:ssä WMT (Wii-based Movement Therapy) nosti maksimaalista syketasoa jopa 33 %, ja palautuminen (heart rate recovery) parani 40 %. Kävelyetäisyys 6-min walk-testissä kasvoi 8 % (verrattuna mCIMT\:n 4 %) ([PubMed][6]).

Eli em. datasta voi päätellä, että pelillistämisellä on tutkitusti saadaan merkittävästi enemmän posisitiivisia tuloksia aikaan kuin negatiivisiä.

SUURET KIITOKSET, kun jaksoit lukea artikkelin loppuun. SAA JAKAA!

Heräsikö sinulle kysymys, kommentti, palaute ja / tai kehitysehdotus, laita tulemaan Somen kautta tai verkkosivujen ”Ota yhteyttä”-lomakkeen kautta.

Nähdään vastaanotolla, Game Overilla tai Kuopio Pelaa -Tapahtumassa!

LÄHTEET WII-tutkimuksiin:

[1]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26253322/?utm_source=chatgpt.com ”Is Nintendo Wii an Effective Intervention for Individuals With Stroke? A Systematic Review and Meta-Analysis – PubMed”

[2]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/37247514/?utm_source=chatgpt.com ”Wii Fit-Based Biofeedback Rehabilitation Among Post-Stroke Patients: A Systematic Review and Meta-Analysis of Randomized Controlled Trial – PubMed”

[3]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26332338/?utm_source=chatgpt.com ”The efficacy of Wii-based Movement Therapy for upper limb rehabilitation in the chronic poststroke period: a randomized controlled trial – PubMed”

[4]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29620137/?utm_source=chatgpt.com ”Effectiveness of Wii-based rehabilitation in stroke: A randomized controlled study – PubMed”

[5]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/25425118/?utm_source=chatgpt.com ”Effect of Wii-based balance training on corticomotor excitability post stroke – PubMed”

[6]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26907502/?utm_source=chatgpt.com ”Cardiovascular fitness is improved post-stroke with upper-limb Wii-based Movement Therapy but not dose-matched constraint therapy – PubMed”

[7]: https://en.wikipedia.org/wiki/Video_game_rehabilitation?utm_source=chatgpt.com ”Video game rehabilitation”

[8]: https://es.wikipedia.org/wiki/Rehabilitaci%C3%B3n_mediante_videojuegos?utm_source=chatgpt.com ”Rehabilitación mediante videojuegos”

[9]: https://en.wikipedia.org/wiki/Wii?utm_source=chatgpt.com ”Wii”

[10]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/21533334/?utm_source=chatgpt.com ”Wii-based movement therapy to promote improved upper extremity function post-stroke: a pilot study – PubMed”

Kävelyyn liittyviä laadukkaita tutkimuksia:

Kuolleisuus: Meta-analyysi: kävely & pyöräily (\~11.25 MET‑tuntia viikossa) liittyy \~11 % alhaisempaan riskiin kuolla verrattuna matalampaan aktiivisuuteen. ([PubMed][1]) |

Verisuoni- ja sydänterveys: Käveluryhmät ulkona näyttävät laskevan systolista verenpainetta \~3‑4 mmHg, diastolista \~3 mmHg verrattuna ei‑kävelyyn tai vähemmän aktiiviseen ryhmään. ([PubMed][2])

Paino / kehon koostumus: Kävelyreduktoi kehon rasvaprosenttia, BMI\:tä jonkin verran, keventää kehoa kun yhdistetään riittävään kävelymäärään ja kestoihin. ([PubMed][2]) |

Kunto / aerobinen kapasiteetti: Parantaa VO₂max\:ia, kävelykestävyyttä, nopeutta. RCT\:t stroke-potilailla osoittavat, että kävelyharjoittelu parantaa tasapainoa, motoriikkaa ja elämänlaatua. ([PubMed][3]) |

Mielenterveys – masennus ja ahdistus: Meta-analyysi (75 RCT\:tä, \~8600 osallistujaa): kävely vähentää merkittävästi masennuksen oireita (SMD ≈ −0.59) ja ahdistusoireita (SMD ≈ −0.45) verrattuna inaktiivisiin kontrolleihin. ([PubMed][4]) |

Krooniset kivut / selkäkipu: | RCT/meta-analyysi: kävely parantaa kipua, toimintakykyä ja elämänlaatua kroonisen alaselkäkivun yhteydessä; kävely on usein yhtä tehokas kuin muu fyysinen harjoittelu. ([PubMed][5]) |

Erityistapaukset: aivohalvaus, alenema, iäkkäät: Stroke-potilailla: kävelyharjoittelu parantaa merkittävästi kävelunopeutta, osallistumista, elämänlaatua. ([PubMed][3]) |

Lyhyesti: RCT‑tutkimukset osoittavat, että kävely on tehokas ja turvallinen interventio useassa eri populaatiossa, ei vain terveille. Vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen ovat suhteellisen merkittäviä: masennusoireiden väheneminen, parempi sydän‐ ja verenpainetaso, alhaisempi kuolleisuus jne.

Mielenkiinnosta, selvitin myös, että miten kävely vaikuttaa Suomessa yhteiskunnan kustannuksiin ja minkälainen säästöpotentiaali kävelyn lisäyksellä voisi olla:

Suomessa on tutkittu fyysisen aktiivisuuden puutteen kustannuksia ja korkeaa istumisen määrää. Tässä muutamia keskeisiä löydöksiä:

Vuodelta 2017: Economic burden of low physical activity and high sedentary behaviour in Finland”**: matala fyysinen aktiivisuus aiheutti noin **€3,2 miljardia** vuosittain yhteiskunnalle (Suomessa). Tästä suorat kustannukset terveydenhuollossa olivat \~€683 miljoonaa ja epäsuorat kustannukset (sairauspoissaolot, työkyvyttömyyspäivät, menetetyt verotulot) \~€2,5 miljardia. ([PubMed][6])

Kustannukset, jotka liittyvät pelkästään istumiskäyttäytymiseen (”high sedentary behaviour”), olivat \~€1,5 miljardia vuonna 2017 Suomessa. ([PubMed][6])

Näin ollen jo nykytila, jossa suuri osa väestöstä ei liiku riittävästi, aiheuttaa merkittäviä kustannuksia Suomelle.

Arvio kuinka suuria säästöjä voisi syntyä, jos kävelyä lisättäisiin merkittävästi

Tarkkaa lukua on vaikea sanoa, koska se riippuu

1. kuinka paljon lisää kävelyä (kenen, kuinka paljon, kuinka usein)

2. kuinka nopeasti vaikutukset näkyvät

3. missä määrin kävely korvaa muut riskitekijöitä (esim. autolla ajamista, istumista)

4. mitä kustannuksia lasketaan (terveydenhuolto + vähän laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset)

Mutta voidaan tehdä suuntaa‑antava arvio käyttämällä Suomessa olemassa olevia lukuja.

  • Jos nykyiset €3,2 mrd kustannukset johtuvat matalasta liikunnasta, niin osa näistä voitaisiin ainakin vähentää, jos vähemmän aktiiviset muuttuvat aktiivisemmiksi (lisäävät päivittäistä kävelyä).
    • Esim. jos käytännössä saamme 10‑20 %\:n vähennyksen näissä kustannuksissa – jolloin muutamia satoja miljoonia euroja säästyy vuosittain pelkästään terveydenhuollossa ja sairauspoissaoloissa.

Mahdollinen säästö Suomessa:

Jos vaikkapa 20‑30 %\:n väestö, joka ei tällä hetkellä kävele riittävästi, nostaisi aktiivisuuttaan merkittävästi — esim. lisäämällä kävelyä arkeen, työmatkoihin — niin voisi teoriassa odottaa:

  • Terveydenhuollon suoria kustannussäästöjä €200‑600 miljoonaa/vuosi luokkaa.
  • Indirektien kustannusten säästöt (työpoissaolot, tuottavuus, menetetyt verotulot) saattaisivat olla vielä suuremmat, ehkä €500‑1000 miljoonaa/vuosi riippuen miten laaja muutos on.
  • Yhteensä siis säästöt voisivat olla *≈ €0,5‑1,5 miljardia vuodessa, tai enemmän, jos muutokset ovat laajat ja pysyviä.

Esimerkiksi: Englannissa tutkitaan, että lisäämällä kävelyä ja pyöräilyä voitaisiin säästää £17 miljardia (UK) NHS‑kustannuksissa 20 vuoden aikajänteellä. ([PubMed][7])

Rajoitukset ja varauksia

  • Monet tutkimukset eivät erottele pelkkää kävelyä vs. muuta liikuntaa, joten osa vaikutuksesta saattaa johtua yleisesti lisääntyneestä fyysisestä aktiivisuudesta.
  • Aika‐arvio: vaikutukset eivät näy välittömästi; kroonisten sairauksien väheneminen vaatii vuosia.
  • Kävelyn lisäämiseen tarvitaan ympäristöllisiä, infrastruktuurisia ja kulttuurisia muutoksia (kävelyreitit, turvallisuus, kaupunkisuunnittelu).
  • On myös riskit (liikenneonnettomuudet, sään aiheuttamat rajoitteet) ­– nämä on otettava huomioon.

[1]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/25344355/?utm_source=chatgpt.com ”Systematic review and meta-analysis of reduction in all-cause mortality from walking and cycling and shape of dose response relationship – PubMed”

[2]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/25601182/?utm_source=chatgpt.com ”Is there evidence that walking groups have health benefits? A systematic review and meta-analysis – PubMed”

[3]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33715555/?utm_source=chatgpt.com ”Effectiveness of walking training on balance, motor functions, activity, participation and quality of life in people with chronic stroke: a systematic review with meta-analysis and meta-regression of recent randomized controlled trials – PubMed”

[4]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/39045858/?utm_source=chatgpt.com ”The Effect of Walking on Depressive and Anxiety Symptoms: Systematic Review and Meta-Analysis – PubMed”

[5]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29207885/?utm_source=chatgpt.com ”The effectiveness of walking versus exercise on pain and function in chronic low back pain: a systematic review and meta-analysis of randomized trials – PubMed”

[6]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/35473717/?utm_source=chatgpt.com ”Economic burden of low physical activity and high sedentary behaviour in Finland – PubMed”

[7]: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22682466/?utm_source=chatgpt.com ”Effect of increasing active travel in urban England and Wales on costs to the National Health Service – PubMed”

Erityismaininnan saa suhteellisen tuore (2019 -2022 tehty) RCT-tutkimus kävelyn vaikutuksesta lanneselkäkipuun.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, pystyykö yksilöllinen, progressiivisesti etenevä kävely‑ ja koulutusohjelma (6 kk, fysioterapeutin ohjaamana) vähentämään l-selkäkivun (low back pain, LBP) uusiutumista ihmisillä, jotka olivat toipuneet äskettäisestä lanneselkäkivun jaksosta. Lisäksi tutkittiin ohjelman kustannus‑tehokkuutta. (OUCI)


Miten tutkimus toteutettiin?

  • Rakenne: satunnaistettu, kontrolloitu koe (RCT), kaksi ryhmää: interventio vs kontrolli. (BioMed Central)
  • Osallistujat: 701 henkilöä Australiassa, jotka olivat kokeneet äskettäin (viimeisen 6 kk sisällä) epämääräistä (non‑specific) selkäkipua, mutta olivat jo toipuneet kipujaksosta. Ikä keskimäärin ~54 vuotta, enimmäkseen naisia (≈ 81 %). (PubMed)
  • Interventio: 6 tapaamista fysioterapeutin kanssa kuuden kuukauden aikana, joissa ohjattiin yksilöllistä kävelyohjelmaa ja annettiin koulutusta/lukutietoa (walking + education). Tavoitteena oli kävellä noin 5 kertaa viikossa, vähintään 30 minuuttia päivässä kolmen kuukauden sisällä, sekä terveyskoulutusta selkäkivun hallinnasta ja uusiutumisen ehkäisystä. (BioMed Central)
  • Kontrolli: ei interventiota (”no treatment control”) – he saivat normaalin hoidon/pelkkää seurantaa. (BioMed Central)
  • Seuranta: vähintään 12 kuukautta, enintään 36 kuukautta riippuen siitä, milloin kukin osallistuja aloitti. (PubMed)
  • Pääasiallinen mittari: aika (päiviä) ensimmäiseen uusiutuvaan jaksoon, jossa selkäkipu rajoitti normaalia toimintaa (activity‑limiting episode) ja sitä mitattiin osallistujien itse‑raportoinnin kautta kuukausittain. (PubMed)
  • Taloudellinen analyysi: kustannus‑hyöty (cost‑effectiveness) yhteiskunnallisesta näkökulmasta, mm. QALY (quality‑adjusted life year) ‑hyödyt. (PubMed)

Kuinka moni jätti tutkimuksen kesken / hävikki

En löytänyt julkisesti helposti tietoa täsmällisestä keskeyttämis‑/hävikki‑prosentista (drop‑out rate) tässä tutkimuksessa, eli montako osallistujaa jäi seurannasta pois ennen loppua. Tutkimus on “intention‑to‑treat” ‑periaatteella analysoitu, mikä tarkoittaa, että kaikki satunnaistetut osallistujat on mukana analyysissä sen mukaan, mihin ryhmään he kuuluivat, vaikka olisivatkin keskeyttäneet. (BioMed Central)

Se, että hävikin määrä ei ole näkyvästi mainittu keskeisissä tuloksissa, viittaa siihen että se ei ollut niin suuri että se muuttaisi perustuloksia merkittävästi, mutta ilman tarkkaa prosenttia ei voi sanoa varmaksi. Jos haluat, voin yrittää etsiä lisäliitteistä tai täydestä artikkelista tarkan määrän.


Mitä tuloksia saatiin?

Tässä keskeiset tulokset:

  • Uusiutumisen riski activity‑limiting jaksoissa: Interventioryhmässä uusiutuminen oli selvästi vähemmän todennäköistä verrattuna kontrolliryhmään. Hazard ratio (HR) ~ 0,72 (95 % CI 0,60–0,85), p≈0,0002. Tämä tarkoittaa ~28 % vähenemää riskissä, että kivun uusiutuva jakso rajoittaisi toimintakykyä. (PubMed)
  • Aika ensimmäiseen uusiutumiseen (median): Interventioryhmässä 208 päivää (≈7 kuukautta) ennen kuin puolet yhteisön osallistujista koki activity‑rajoittavan uuden kivun, kontrolliryhmässä 112 päivää (≈3,7 kuukautta). (PubMed)
  • Kustannus‑tehokkuus: Intervention kustannus per QALY (quality‑adjusted life year) oli noin AU$ 7802, ja todennäköisyys että interventio oli kustannus‑tehokas oli ~94 %, jos yhteiskunnallinen willingess‑to‑pay kynnys oli AU$28 000. (PubMed)
  • Haittatapahtumat: Osallistujilla esiintyi haittatapahtumia molemmissa ryhmissä; kokonaisuudessaan niiden määrä oli suunnilleen sama: noin 52 % interventiossa ja 54 % kontrollissa raportoi vähintään yhden haittatapahtuman 12 kk aikana. (PubMed)
    Kuitenkin interventioryhmässä oli enemmän alaraajoihin liittyviä haittoja kuin kontrolliryhmässä (esim. kipuja, rasitusta tms.). (PubMed)
  • Lisätutkimus: Sekundaarisessa analyysissä, jossa tarkasteltiin sitä, kuinka pitkään uusiutunut kipujakso kesti (duration) ja kuinka voimakas se oli, interventio ryhmässä kipujaksojen toipuminen oli hieman nopeampaa kuin kontrollissa: esim. mediaaniaika toipua uuteen kivun jaksosta oli ~3 päivää (interventio) vs ~4 päivää (kontrolli). (PubMed)

Mitä voidaan päätellä kävelyn vaikutuksesta lanneselkäkivun uusiutumiseen?

Näiden tulosten perusteella voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:

  1. Kävely + koulutus on tehokas tapa vähentää lanneselkäkivun uusiutumista, ainakin silloin kun kipu on ollut epämääräistä (non‑specific) ja henkilöt ovat jo toipuneet jaksosta. Se pidentää aikaa, jonka ihmiset pysyvät kivuttomina toimintakykyä rajoittavalta kivulta.
  2. Kävelyohjelma voi tuoda merkittäviä terveyshyötyjä kustannus‑tehokkaasti (eli hyöty suhteessa kustannuksiin on hyvä), kun otetaan huomioon myös yhteiskunnalliset kustannukset, kuten hoito ja työpoissaolot.
  3. Kävely on melko turvallista: ei havaittu merkittävästi enemmän haittatapahtumia kokonaisuudessaan, vaikka alaraajoihin liittyvät ongelmat olivat yleisempiä interventiossa.
  4. Kävelyohjelman laajuus (5× viikossa, 30 min, progressiivinen) ja sitä tukeva koulutus ovat tärkeitä elementtejä. Pelkkä informaation saaminen ei riittäisi, vaan tarvitaan ohjausta, seurantaa ja motivointia (esim. fysioterapeutin tapaamiset, työkalut kuten askelmittari tai kävelypäiväkirja). (BioMed Central)
  5. Vaikka uusiutuminen väheni ja aika uusiutumiseen piteni, se ei poistanut uusiutumisen riskiä kokonaan – suuri osa osallistujista kuitenkin kokenut uusiutumisen jossain vaiheessa seurannan aikana. Tämä tarkoittaa, että kävely ei ole “taikakeino”, mutta se on merkittävä keino riskin hallintaan. (www.PainScience.com)

Pokemon Go:n tutkitut terveysvaikutukset:

Mitä hyötyjä on löydetty

  1. Lisääntynyt fyysinen aktiivisuus
    Useat tutkimukset osoittavat, että Pokémon GO pelaaminen lisää kävelyä / liikkumista. Esimerkiksi Microsoftin tutkimus, jossa käytettiin askelmittaria + hakulokkeja, löysi, että aktiiviset pelaajat lisäsivät päivittäisiä askelmäärää keskimäärin noin 1473 askelta/päivä 30 päivän ajan verrattuna lähtötilanteeseen. PubMed+3Microsoft+3arXiv+3 Myös usean tutkimuksen meta-analyysi (17 tutkimusta, yli 33 000 osallistujaa) totesi, että pelaajat kävelevät enemmän ja viettävät vähemmän aikaa istuen. Askelmäärä lisääntyi meta-analyysissä keskimäärin ~1446 askelta/päivä. PubMed+1
  2. Erityisesti hyöty niille, joilla lähtötaso on matala
    Tutkimukset ovat osoittaneet, että eniten hyötyä liikkumisen lisääntymisestä saavat ne, jotka aluksi liikkuivat vähän tai joilla on ylipaino / korkea BMI. AHA Journals+2JMIR+2
  3. Psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset
    • Ihmiset raportoivat paremmasta elämäntyytyväisyydestä ja sosiaalisesta toiminnasta (esim. tapaamiset muiden pelaajien kanssa) verrattuna aikaan ennen pelaamista. PubMed+1
    • Eräässä tutkimuksessa paikantuvien lisätyn todellisen vuorovaikutuksen kautta (esim. tapaamiset “livenä”) lisääntyi sosiaalisuus ja elämänlaatu. Frontiers
    • Myös havaintoja siitä, että pelaaminen yhdistettynä tiettyihin pelin motivaatioihin (esim. sosiaalinen orientaatio) korreloi terveellisemmän kokemuksen kanssa, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tampereen Yliopisto

Rajoitukset ja nuoret löydökset

  1. Vaikutus ei aina ole pysyvä
    Monet tutkimukset kertovat, että fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen on suurimmillaan pelin alussa, mutta vähenee vähitellen. Esimerkiksi yhden tutkimuksen mukaan askelmäärän lisäys oli merkittävä ensimmäisellä viikolla, mutta vuoden sisällä (noin kuuden viikon kohdalla) vaikutus hiipui ja askelmäärät palasivat lähemmäs lähtötasoa. medicalxpress.com+2thehealthsite.com+2
  2. Vaihtelevat menetelmät
    • Osa tutkimuksista perustuu itse raportoituihin tietoihin, kuten kyselyihin, mikä voi sisältää vinoumia. PubMed+1
    • Osassa tutkimuksia mitattu vaikutus esim. päivittäisiin askelmäärin tai käveltyyn matkaan on lyhytaikainen (esim. muutama viikko). JMIR+1
  3. Vaikutuksen suuruus kliinisesti
    Vaikka askelmäärät lisääntyvät, joidenkin arvioiden mukaan lisäys ei yksinään välttämättä ole riittävä ratkaisemaan laajempia terveysriskejä, kuten pitkäaikaista istumista, liiallista painoa, sydän- ja verisuonitauteja, ellei pelin pelaaminen muutu osaksi pysyvämpää elämäntapaa. Meta-analyysi totesi, että vaikutus fyysiseen aktiivisuuteen oli “statistisesti merkittävä mutta kliinisesti maltillinen.” PubMed
  4. Nuoremmat käyttäjät / psyykkinen hyvinvointi
    Lapsilla ja nuorilla tutkimukset osoittavat positiivisia vaikutuksia fyysisen aktiivisuuden lisääntymisessä, mutta psyykkisen hyvinvoinnin osalta tulokset ovat moninaisempia. Esimerkiksi sosiaalisuuden parametrit näyttävät yleensä paranevan, mutta joissakin tutkimuksissa viitteitä myös mahdollisista riskeistä liittyen peliriippuvuuteen tai liian suureen ruutuaikaan. JMIR

Yhteenveto

Pokémon GO näyttää tuovan todellisia terveysvaikutuksia: lisää liikuntaa, parempi sosiaalinen vuorovaikutus ja parempi elämäntyytyväisyys, erityisesti niille, joilla lähtöaktiivisuus on matala. Kuitenkin suurin haaste on se, miten nämä edut säilyvät pidemmällä tähtäimellä — mitä useammin pelaaminen hiipuu, sitä vähemmän ”jatkuvaa” hyötyä syntyy.

KIITOS kun jaksoit lukea artikkelin loppuun asti ja nähdään vastaanotolla, Game Overissa tai Kuopio Pelaa -Tapahtumassa!
HIERONTA HIEROJA KUOPIO URHEILUHIERONTA FYSIOTERAPIA FYSIOTERAPEUTTI KUOPIO

HIERONTA HIEROJA KUOPIO URHEILUHIERONTA FYSIOTERAPIA FYSIOTERAPEUTTI KUOPIO

HIERONTA HIEROJA FYSIOTERAPIA FYSIOTERAPEUTTI KUOPIO URHEILUHIERONTA PURENTALIHAS PURENTALIHASHIERONTA PURENTALIHAKSET URHEILUHIEROJA NIVELET NAKSUU LIHASJUMI JUMI PÄÄNSÄRKY KUOPIO

🌈 Tmi Verneri Hast ja Priden Arvot, Ympäri Vuoden 🌈

04.06.2025

Kesäkuussa sateenkaaren värit täyttävät kadut, sosiaalisen median ja sydämet. Alkaa siis Pride-kuukausi. Se on juhla, mutta myös muistutus. Pride ei ole vain iloista kulkueiden loistoa, vaan historiallinen ja yhä ajankohtainen liike, joka taistelee ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja näkyvyyden puolesta. 

Priden ydin voidaan tiivistää kolmeen keskeiseen asiaan:

1. Ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus

Pride on ennen kaikkea ihmisoikeusliike, joka puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (LHBTIQ+) oikeuksia. Se muistuttaa, että jokaisella on oikeus elää vapaasti ja turvallisesti omana itsenään – riippumatta siitä, ketä rakastaa tai mikä oma sukupuoli-identiteetti on.

2. Näkyvyys ja yhteisöllisyys

Pride tuo esiin moninaisuuden ja antaa tilaa vähemmistöäänille, joita on perinteisesti syrjitty tai hiljennetty. Se tarjoaa turvallisen ja voimauttavan tilan niille, jotka ovat usein jääneet yhteiskunnan marginaaliin. Samalla se luo yhteisöllisyyttä ja vertaistukea.

3. Muistaminen ja protesti

Pride juontaa juurensa vastarinnasta – erityisesti New Yorkin Stonewallin mellakoista vuonna 1969, joita pidetään modernin Pride-liikkeen alkuna. Siksi Pride ei ole pelkkä juhla, vaan myös poliittinen teko: se muistuttaa syrjinnästä, väkivallasta ja siitä, että tasa-arvo ei ole vielä kaikkialla toteutunut.

(Lähteet: ihmisoikeusliitto.fistonewall.org.uk ja ilga-europe.org

Muistan kun lapsuudessa kotona ja koulussa opetettiin, kuinka tärkeää on kohdella kaikkia ihmisiä tasavertaisesti. Opin jo varhain, että erilaisuus on osa ihmisyyttä, ei syy syrjiä.

Edellisen lauseen jälkeen, täytyy välittömästi myöntää, että en ole teini-iässä tai nuorena aikuisena toiminut aina esimerkillisesti. Olen nauranut homovitseille ja jopa itsekin niitä kertonutkin. Erityisesti tilanteissa, joissa ympäristön paine teki hiljaisuudesta helpompaa kuin vastustamisesta. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, kuinka paljon vahinkoa tämmöinen toiminta voi tuottaa. En ollut silloin tarpeeksi tietoinen, enkä rohkea ja kadun sitä. Siksi Pride-kuukausi merkitsee minulle myös mahdollisuutta kasvuun. Se muistuttaa minua siitä, että voin oppia, kun pysähdyn kuuntelemaan ja kohtaamaan oman keskeneräisyyteni. 

Viime vuosina olen siviilissä sekä työelämässä kohdannut paljon ihmisiä, jotka jakavat nämä samat arvot. Siksi olen kokenut, että Pride-liikkeen arvojen vastustajia on enää todella vähän (muutamaa ”nettinillittäjää” lukuunottamatta). 

Muutama kuukausi sitten, oli todella ikävä todistaa ”oikeassa elämässä”, että paljon on vielä tehtävää. Silloin eräs yhteistyökumppanini jakoi minulle vitsin, mikä kohdistui homoseksuaaleihin. Kun ilmaisin, että vitsi oli loukkaava, eikä ko. vitsit ole soveliaita, hänen oli todella hankala ymmärtää mitä tarkoitin, koska ei nähnyt toiminnassaan mitään väärää. Tämä tilanne jäi mieleeni – ei siksi, että olisin halunnut syyttää, vaan siksi, että se kuvastaa, kuinka paljon työtä yhdenvertaisuuden eteen on vielä tehtävä myös arjen pienissä hetkissä.

Tähän väliin haluan mainita, etten halua olla ”ilonpilaaja”. Komedian ystävänä koen, että huumoria voidaan tehdä taitavasti tai vähemmän taitavasti. Huumori on keino keventää, kohdata ja joskus myös käsitellä vaikeita asioita. Mutta yhtä tärkeää kuin huumori itsessään on se, mihin se kohdistuu. Minulle nauru on tervetullutta niin kauan kuin se ei polje ihmisarvoa tai sulje ketään ulkopuolelle.

Tällä tekstillä haluan julkisesti ilmoittaa, että jaan Pride-liikkeen arvot, ja kaikki ovat olleet sekä tulevat aina olemaan tervetulleita asioimaan yrityksessäni. 

Lopuksi, toivotan jokaiselle turvallista ja iloista Pride-kuukautta. Olkoon tulevaisuus meille kaikille oikeudenmukaisempi, monimuotoisempi ja hyväksynnällä rakennettu.

Ystävällisin terveisin, 

Verneri Hast

fysioterapeutti & koulutettu hieroja

UUSI HINNASTO 2024

05.01.2024

Hei ! 👋😃

Lomat ovat vietetty, joten Vuodenvaihteen jälkeen on mukava palata virkeänä takaisin töihin 😁

Vuoden vaihteeseen sopii vanha sanonta: ”Muutos on väistämätöntä ”. Siksi olen pohtinut viime aikoina tulevaisuutta.

Yrittäjänä ja terveysalan ammattilaisena pyrin pitämään palvelujen tason mahdollisimman korkealla. Tämä tapahtuu hankkimalla lisää kokemusta & laadukasta tietoa hyvinvoinnista, mm. koulutuksien & itsenäisen opiskelun kautta. Jotta nämä onnistuisivat jatkossakin, olen päättänyt nostaa hieman palveluiden hintoja.

Muutamien palveluiden hinnat nousevat, 05.02.2024 lähtien. Tätä ennen on mahdollisuus käydä fysioterapiassa, hieronnassa tai tilata lahjakortti vanhalla hinnastolla. Ennen 05.02.2024 tehdyistä varauksista veloitetaan vielä vanhan hinnaston mukaan.

Uusi Fysioterapian hinnasto:

30 min = 50 €

45 min = 60 €

60 min = 70 €

90 min = 96€

120 min = 120 €

Uusi Hierontojen hinnasto:

30 min = 41 €

45 min = 50 €

60 min = 56 €

90 min = 76 €

120 min = 95 €

HUOM! -5€ alennukset opiskelijoille ja eläkeläisille ovat jatkossakin voimassa 😇

Ystävällisin terveisin,

Verneri Hast

fysioterapeutti & koulutettu hieroja

Koronatilanteen vaikutus toimintaani

Hei! 😃

Vaikka tilastollisesti Suomessa on parempi tilanne verrattuna moneen muuhun maahan,  meidän pitää silti toimia yhdessä, jotta tilanne ei lähde menemään huonommaksi.

Toimin hallituksen & THL:n antamien reunaehtojen mukaan ja toivon asiakkaideni tekevän samoin.

Vastaanottoni on siis auki normaalisti ja verkkoajanvaraus on käytössä. Puhtaudesta & desinfioinnista olemme aina pitäneet huolta Ryhdillä. Tarkasta puhtaanapidosta pidämme huolta jatkossakin, desinfioimalla kosketuspinnat (mm. pöytätasot & ovenkahvat) monta kertaa päivässä. Asiakkaan toiveesta, voin käyttää asiakatilanteissa kasvomaskia. Kun asioit Ryhdin Hoitolan tilassa, riskit ovat matalat, sillä tiloissa ei ole yhtä aikaa montaa henkilöä (max. 4 hlö odotusaulassa).

OHJEITA ASIAKKAILLE:

  • JÄTÄTHÄN SAAPUMATTA HOITOON, mikäli olet flunssassa, sinulla on flunssan oireita tai joku perheenjäsenistäsi on kipeä.
  • ULKOMAILTA tulleita henkilöitä pyydetään pysymään poissa vastaanotolta suositellun varoajan 14vrk, jotta pöpöt eivät pääse leviämään.
  • Saapuessasi Ryhdille, huolehdi omasta hygieniasta pesemällä kädet ja/tai käyttämällä tarjoamaamme käsidesiä. Desinfioi kädet myös lähtiessäsi.
  • Aivasta & yski olkavarteesi tai käsipyyhepaperiin. Heitä käsipyyhepaperi roskiin & desinfioi kädet.

PERUUTUKSEN voit tehdä lyhyelläkin varoitusajalla, lähettämällä viestin ”Ota yhteyttä” -sivun kautta tai soittamalla Ryhdille: 040 0517766

Perutuista ajoista EI koidu lisäveloituksia, mikäli syynä on positiivinen koronatesti, karanteeni tai hengitystietulehduksen oireet.

Varaa uusi aika vasta kun olet täysin oireeton.

Näinä aikoina yhteishenki & tuki ovat todella tärkeitä. Mikäli et pääse vastaanotolle & haluat tukea toimintaani, lahjakorttien hankita onnistuu kätevästi verkon kautta:

Kiitos 😊

Voimia kaikille, hankalina aikoina ! 💪

Koronakuva

Terveisin,

Verneri Hast

fysioterapeutti & koulutettu hieroja

🌞 Juhannusarvonta 😎

Hei 👋😀 Aurinkoista Juhannusta Kaikille ! 🌸🌞😎

Moni on varmaan huomannutkin, että toimipiste vaihtui kesäkuun alussa. Tässä vaiheessa voin todeta, että olen todella tyytyväinen Ryhdin tiloihin & ilmapiiriin.

Joten uuden toimipisteen & Juhannuksen kunniaksi pistetään pitkästä aikaa pystyyn Kesäarvonta 🌞😎

IMG_20170608_195934030_HDR

Kolme onnekasta saavat 2 kpl 60 min hierontalahjakorttia 😃 Voit pitää lahjakortit itselläsi tai lahjoittaa toisen läheiselle, tuttavalle tai kenelle vaan😊

Osallistut arvontaan kommentoimalla Facebook-sivujeni ”Juhannusarvonta” -julkaisuun, että kennelle haluaisit lahjakortin lahjoittaa 😃 Itsensä voi myös mainita 😁😉

Julkaisua saa jakaa 😁

Facebook-sivuista kannattaa myös tykätä, sillä aion tulevaisuudessakin järjestää arvontoja sekä julkaista informatiivisia artikkeleita fyysiseen hyvinvointiin liittyen 😊

Kolme 2 x 60 min lahjakorttia arvotaan 1.7.2019 ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Facebook Inc. ei ole mukana arvonnassa.

Ryhti.Logo.kirkas

MUUTOKSEN AIKAA & UUSIA KUVIOITA 🏋

27.10.2017

Hei,

kuten viime artikkelissa mainitsin, ensimmäinen vuosi Niiralassa sujui hyvin. Olen toiminut yrittäjänä viimeiset 6 vuotta, niin sivu- sekä päätoimisesti. Tässä vaiheessa voin todeta, että  vuosi 2017 on yksi parhaimpien joukossa.

Loistava vuosi jatkuu positiivisten muutosten & uusien mahdollisuuksien merkeissä 😊

Arkisen aherruksen ohessa on hyvä seurata mitä ympärillä tapahtuu ja mitä mahdollisuuksia avautuu lähistöllä.

Paikallinen hyvinvointiin, sekä tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuntoutukseen erikoitunut yritys: Kuopion UrheiluFysio Oy haki tänä syksynä tiimiinsä vahvistusta. Alustavissa neuvotteluissa huomasimme, että jaamme samat arvot ja toimintaperiaatteet. Aloitimme yhteistyön lokakuun alussa.

https://www.kuopionurheilufysio.com/

IMG_20171025_152532 (1)

IMG_20171025_152011

Otos UrheiluFysion tiimin esittelysivulta 😄

Koska Kuopion UrheiluFysiolla pystyn tekemään täyttä työviikkoa ja yhteistyön kautta avautuu lisämahdollisuuksia fysioterapian & hieronnan saralla, aioin siirtyä  työskentelemään UrheiluFysiolle täysipäiväisesti, tammikuussa 2018.

 

Miten loppuvuoden työkuviot menevät?

Mikäli olet ostanut läheisellesi lahjakortin tai olet itse saanut lahjakortin mikä on vielä tämän vuoden loppuun voimassa, niin ei hätää.

Vielä marras- sekä joulukuun aikana työskentelen osan viikosta Niiralassa ja osan viikosta UrheiluFysiolla. Eli pystyt hyödyntämään Niiralassa käyvän sarja-/lahjakortin viimeistään joulukuussa 2017.

Jos haluat jatkossa hankkia lähimmäisellesi lahjakortin minun käsittelyyni (mm. pukinkonttiin 🎅😉), niin hanki kortti kätevästi Kuopion UrheiluFysiolta. UrheiluFysion vastaanotossa myynnissä myös 5 ja 10 kerran sarjakortteja.

  • Yksittäiset lahjakortit ovat voimassa 6 kk.
  • Sarjakortit ovat voimassa 12 kk.

(HUOM. Lahjakorttia hankkiessa, ota yhteyttä UrheiluFysion vastaanottoon. Näin varmistat, että korttia hankkiessa paikan päältä löytyy henkilökuntaa.)

  • 050 430 6545
  • email: info(a)kuopionurheilufysio.com

 

Vakioasiakkaat sekä uudet tuttavuudet, olette tervetulleita uusiin toimitiloihini Kuopion keskustaan.

  • Puijonkatu 26-28, 70110 Kuopio

Aikojen varaus onnistuu kätevästi Kuopion UrheiluFysion nettisivuilta sekä puhelimitse:

 

(HUOM. koska UrheiluFysiolla on oma asiakastietojärjestelmänsä, niin saavu ensimmäisellä kerralla 10-5 min aikaisemmin. Näin ennätät ennen fysioterapian/hieronnan alkua täyttää UrheiluFysion asiakastietolomakkeen.)

 

🤗❄Loistavaa talven alkua kaikille & tervetuloa käymään ❄🤗

IMG_20171025_153528

Ensimmäinen vuosi pulkassa 😎🎆🎇🎉🎈🎂

12.9.2017

Tänään on vierähtänyt tasan vuosi siitä, kun aloitin työskentelemään tmi HK Fysion tiloissa Niiralassa. Vuosi meni ohi hujauksessa, mutta siihen mahtuu paljon tapahtumia ja uuden oppimista.

Vuosi sitten olin hieman sekalaisissa tunnelmissa. Pitkän suunnittelutyön ja neuvottelujen jälkeen olin innoissani uusista toimitiloista, mutta samaan aikaan takaraivossa jyskytti pieni jännitys. Muutoksen mukana tulee paljon riskejä, jotka voivat vaikeuttaa työssä jaksamista ja toimeentuloa.

 

On ilo kuitenkin ilmoittaa, että ensimmäisen vuoden jälkeen olen todella tyytyväinen päätökseeni. Kollegani kanssa yhteistyö ja tilojen jakaminen on sujunut loistavasti ja olemme oppineet toisiltamme paljon uutta. Teemme molemmat töitä suurella sydämellä ja haluamme jatkossakin tehdä laadukasta työtä asiakkaiden hyvinvoinnin kehittämiseksi.

Vakioasiakkaani ovat myös olleet tyytyväisiä uusiin tiloihin ja valtaosa uusista asiakkaista on halunnut jatkaa yhteistyötä ensimmäisen käynnin jälkeen. Viime syksynä julkaistujen nettisivujen Google -näkyvyys on kehittynyt roimasti. Uudet asiakkaat ovat löytäneet minut helposti tänä syksynä, kun ovat hakeneet Googlen kautta Kuopion alueelta fysioterapeuttia ja/tai hierojaa. Myös paikallisen ”puskaradion” kautta on hyvä kello soinut ja yhteydenottoja tullut reilusti sitä kautta.

IMG_20170912_155802345_HDR

Vuosipäivänä ulkoilma on sateisen syksyn harmaa, mutta tulevaisuus näyttää kirkkaalta ☀😎

Vaikka ensimmäinen vuosi näyttää jälkeen päin katsottuna hyvältä, on pidettävä katse tulevaisuudessa. Toimintaa sekä osaamista voi aina kehittää ja vakaalta pohjalta kehittymistä pystyy jatkamaan rauhallisin mielin.

Mitä mieltä olet toiminnastani tähän mennessä ja miten sitä voisi kehittää? Laita palautetta/ehdotuksia artikkelin alaosaan tai vernerihast.com/ota-yhteytta/

 

Haluan kiittää kaikkia asiakkaita onnistuneesta vuodesta, joten kaikilla on mahdollisuus hyödyntää seuraava kampanja:

  • Onnittele Verneriä käyntisi yhteydessä ensimmäisestä vuodesta, niin saat -15% alennuksen yhdestä fysioterapia- tai hierontakerrasta.

HUOM. Kampanja on voimassa 13.10. saakka.

Seuraavaan kertaan 👋

Terveisin,

innostunut yrittäjä 😄

KANNATTAAKO PUTKIRULLAUS? 🤔

14.8.2017

Muistan kuulleeni ensimmäistä kertaa putkirullauksesta vuonna 2010 hierontaopintojen aikana. Siitä lähtien putkirullauksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Vastaanotolla huomaa, että merkittävä osa asiakkaista omistaa jonkinlaisen putkirullan. Itsekin olen hankkinut sekä saanut erilaisia rullia joulu- ja syntymäpäivälahjaksi. Rullaus on tällä hetkellä myös yksi yleisimmistä puheenaiheista fysioterapian & hieronnan yhteydessä.

 

 

 

Jos rullaus on vieras aihe, niin asiakkaat yleensä tiedustelevat:

 

  • Mitä hyötyä rullauksesta on?
  • Kannattako minun ostaa rulla?

 

Tähän liittyen YouTube-käyttäjä PictureFit julkaisi reilu kuukausi sitten videon. PictureFit:n takana oleva herra tekee tutkittuun näyttöön perustuvia videoita liikunnasta ja ravitsemuksesta. Videoiden viihdearvoa lisäävät havainnollistavat sekä viihdyttävät piirrustukset. Olen seurannut PictureFittiä yli vuoden ajan ja terveysalan ammattilaisen näkökulmasta sisältö on todella laadukasta ja viihdettäkin on sopivasti upotettu sekaan.

IMG_20170813_174748

Mikäli englanniksi tehty hyvinvointiin & liikuntaan liittyvä tieto uppoaa hyvin, niin suosittelen tilamaan PictureFit:n YouTube-kanavan ja seuramaan häntä hänen muissa sosiaalisissa medioissaan:

******************************************************************

Come join PictureFit!

Facebook: https://www.facebook.com/PictureFitYT/

Twitter: https://twitter.com/Picture_Fit

Instagram: https://instagram.com/picturefit/

Please Like and Subscribe! ******************************************************************

PictureFit:n ’’putkirullaus’’ -videolla on hyvin tiivistetty tämän hetken näyttöön perustuva tieto Self Myofascial Release -tekniikasta (SMR). Yleinen SMR:n muoto on lihasten ja/tai lihaskalvojen käsittely erilaisten putkien, pallojen ja muiden välineiden avulla.

 

 

 

 

Tieteen saralla ei olla täysin yhtä mieltä vaikuttaako SMR enemmän lihaksiin vai lihaksia ympäröiviin lihaskalvoihin. Yhden teorian mukaan SMR:n hyödyt olisivat enemmän hermostosta johtuvia. Eli kun lihaksia rullataan, käsittely kohdistuu myös painetta aistiviin mekanoreseptoreihin. Tästä johtuen verenkierto vilkastuu paikallisesti ja stressihormonien tasot (mm. kortisoli) laskevat.

Screenshot_20170718-160233

Screenshot_20170813-180332

 

Screenshot_20170718-160309Vaikka aivan tarkkaa SMR:n vaikutusmekanismia ei tiedetä, niin tutkimuksissa on havaittu tiettyjä rullaamisen kautta tulevia hyötyjä.

Rullaamisen on osoitettu lisäävän liikkuvuutta, useammissa tutkimuksissa.

Screenshot_20170718-160322.png

Yhdessä tutkimuksessa vertailtiin kahta ryhmää. Toinen ryhmä teki staattisia venytyksiä (pitkiä paikallaan tehtäviä venytyksiä) ja toinen ryhmä teki staattisten venytysten lisäksi putkirullausta alaraajoille. Lopputuloksena havaittiin, että lonkkien liikkuvuus kehittyi keskimäärin tuplasti niillä, jotka putkirullasivat venytysten lisäksi.

Screenshot_20170718-160344

On myös todettu, että jos takareisi kiristää, jalkapohjan rullaaminen tennispallolla lisää usein takareiden venyvyyttä välittömästi.

Screenshot_20170718-160350

Toinen mielenkiintoinen löydös on se, että nilkan liikkuvuutta on saatu lisättyä vastakkaisen alaraajan lihaksia/kalvoja rullaamalla. Yksi mahdollinen selitys näille lopputuloksille on kehon kalvorakenteet. Kalvorakenteet ympäröivät lihasten lisäksi koko kehon päästä varpaisiin. Eli jos yksi osa kalvostosta käsitellään, niin se mahdollisesti vaikuttaa myös ylempänä ja alempana oleviin pehmytkudoksiin.

 

Screenshot_20170718-160404

Tämän hetkisen tiedon mukaan SMR:lla ei ole suoranaisia suorituskykyä kehittäviä vaikutuksia. Juuri ennen liikuntasuoritusta rullaminen ei lisää lihasten suorituskykyä, mutta se ei myöskään sitä heikennä.

 

 

Toki jos suorituskykyä heikentävät lyhentyneet lihakset/kalvot, niiden pituuden lisääntyminen mahdollistaa laajempien liikeratojen toteutuksen liikunnan aikana. Tällöin parempi liikkuvuus on osa parempaa suorituskykyä. Eli, mikäli kehon aktiivinen liikkuvuus ei ole suoritukseen nähden riittävällä tasolla, kannattaa rullata tiukat lihakset/kalvot ennen suoritusta.

Palaudu nopeammin & lihaskivut kuriin rullauksella

Rullauksen on havaittu epäsuorasti avustavan suorituskykyä nopeuttamalla fyysisistä suorituksista palautumista ja lieventämällä treenin jälkeistä kipua. Tutkimuksissa on havaittu, että urheilijat pystyivät rullauksen avulla tekemään useammin räjähtäviä suorituksia samalla tehokkuudella (esim. korkeushyppyä & pikajuoksua). SMR:n avulla on myös saatu vähennettyä merkittävästi fyysisen harjoittelun jälkeistä lihasarkuutta (engl. delayed onset muscle soreness, aka DOMS). Varsinkin kun rullaus toteutettiin heti liikuntasuorituksen jälkeen.

 

 

Saatavilla olevan tiedon perusteella voisi todeta, että jäykät ja aktiivisesti liikuntaa harrastavat voivat hyötyä paljon rullaamisesta.

Putkirullaus on loistava lisä liikkuvuusharjoitteluun, erilaisten venyttelyiden ja aktiivisten harjoitteiden oheen.

Screenshot_20170718-160526

Screenshot_20170718-160625.png

Itse olen putkirullailut aktiivisesti useamman vuoden. Keho on lapsuudesta asti ollut jäykkä ja venyttelyt ovat vain hetkellisesti lisänneet liikkuvuutta. Aktiivisen venyttelyn sekä putkirullauksen avulla olen pystynyt kehittämään liikkuvuuttani ja taivun mm. kuntosalilla niin, että pystyn suorittamaan harjoitukset täysillä liikeradoilla. Koen, että putkirullauksella olen pystynyt säilyttämään liikkuvuuteni nykyisellä tasolla, toisin kun pelkillä venytyksillä.

Suosittelen siis rullausta lämpimästi 🙂

Miten rullata?

Tutkimuksissa suositellaan rullausta 10-20 minuuttia kerrallaan, 1-2 kertaa päivässä. Lihasarkuuden lievenemistä ja palautumisen nopeutumista näyttäisi tehostavan liikuntasuorituksen jälkeinen rullaus.

Screenshot_20170718-160530

Rullauksen voi toteuttaa 10 min ennen liikuntasuoritusta, mistä voi saada välittömiä liikkuvuuden lisääntymishyötyjä.

Yhtä lihasta tulisi rullata vähintään 10-20 sekunnin ajan ja paineen tulisi olla siedettävä. Rullauksen ei yleensä suositella olevan niin kovaa, että se aiheuttaa sietämätöntä kipua. Liian kova rullaaminen voi rasittaa lihaksia ja kalvoja entisestään. Rullauksen voimakkuutta voi säätää erilaisilla kehon asennoilla.  Tätä varten on valmistettu pehmeämpiä ja todella kovia rullia, jotta jokainen voi rullata itselleen siedettävällä voimalla.

 

 

Mikäli haluatte lisää tietoa rullauksen toteutuksesta & tekniikoista, laittakaa palautetta artikkelin alaosaan tai Facebook-julkaisun kommentteihin.

 

Jos et omista rullaukseen tarvittavia välineitä, niin Niiralan toimitiloista löytyy 😉

 

IMG_20170811_144636097.jpg

 

LÄHTEET:

https://www.strengthandconditioningre… https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/arti… http://sci-hub.cc/10.1123/jsr.2013-0025 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/2… https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/arti… http://fitnessresearch.edu.au/journal… http://sci-hub.cc/10.1249/MSS.0b013e3… http://sci-hub.cc/10.1519/JSC.0b013e3… http://www.sciencedirect.com/science/… http://sci-hub.cc/10.1249/JSR.0000000… https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1…

🌞 Kesäarvonta 😎

Tämän kuun keleistä on välillä hankala sanoa mitä vuoden aikaa eletään 🌧 🌨mutta kyllä se kesäaurinkokin on välillä suostunut näyttäytymään 🌤🌞

Jos ei ole optimaalinen rantakeli, niin voi kesällä hemmotella itseään mm. hieronnalla 😊

Siksi pistetään kesäkuuksi pystyyn arvonta 🌞😎
Osallistujien kesken arvotaan 5 kpl 100 min hierontalahjakorttia 😎🌞

2

Osallistut arvontaan tykkäämällä ja kommentoimalla Facebook sivujen ”Kesäarvonta” -julkaisua.

Julkaisua saa myös jakaa 😋

Myös Facebook-sivuista kannattaa tykätä, sillä aion tulevaisuudessakin järjestää arvontoja sekä julkaista informatiivisia artikkeleita fyysiseen hyvinvointiin liittyen 😊

Arvonta suoritetaan 1.7.2017 ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Facebook Inc. ei ole mukana arvonnassa.